perjantai 3. kesäkuuta 2016

Rokland - Narvik

Rokland - Narvik, 289km, arvioitu ajoaika 4 tuntia, 50 minuuttia. Matka sujui ihan mukavasti, Norjassa on vaan niin mahtavaa. Siivoilimme aamulla mökkimme ja lähdimme matkaan kahdeksan aikoihin. Tiet tällä välillä: paljon mutkia, nousuja ja laskuja, vesistön ja vuoren seinämän välissä ajamista sekä tunneleita, mutta välillä myös helpompaa alavammalla mailla ajamista.
Sää vaihteli ihan hulluna tällä matkalla. Välillä satoi kaatamalla, välillä paistoi aurinko kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Oli ihmeellistä nähdä sateenkaaria vuoristolampien yllä. Kyllähän nämä tällaiset kauniit sääilmiöt mykistävät! Wau. (Yksi pelottavimpia kokemuksia oli kyllä se, kun ajoimme yhden tunnelin läpi, jossa ei ollut valaistusta! Se oli kyllä jotain aivan painajaismaista.)

Kun olimme ajaneet huristelleet läpi kuvankaunista Norjaa, saavuimme lopulta paikkaan, jossa olisi käytettävä lauttaa, Bygnesiin. Lauttavälin nimi oli siis Bygnes-Skarberget (E6-tiellä). Ajoimme jo satamassa odottelevan pakettiauton perään ja aloimme tutkimaan asiaa. Pettymykseksemme huomasimme, että joutuisimme odottamaan yli tunnin. No, päätimme käyttää ajan lepäämiseen. Asensimme auton penkit takakenoon ja ummistimme silmät hetkeksi. Kun uni loppui, kävimme hieman seikkailemassa ja tutkimassa ympäristöä.

Kun tuli vihdoin aika lähteä, lautta saapui satamaan ja autoletkat ajoivat sen kannelle. Maksut kerättiin järjestyksessä lauttaan ajavilta, auton ikkunasta käsin. Maksoimme kortilla. Bygnes-Skarberget lauttamatkan hinnaksi tuli noin 15 euroa, kahdelta henkilöautomatkustajalta yhteensä. Eli ei ollenkaan paha. Lyhyt lauttamatkahan tämä tosin oli, alle 10km käsittääkseni, kesto 25 min.

Itse olin kyllä lautalla ihan fiiliksissä, ja voi että kun Norjan vesillä kulkemiseen enemmänkin tuli kuume! Hurtigruten, valassafarit, melontaretket ... Huh, lennokkaat suunnitelmat alkoivat heti lauttamatkan jälkeen! Sen verran siistiä hommaa oli tsiigailla lautan ravintolan ikkunoista ohi kiitäviä maisemia. Wau.
 Symppis norjalainen papparainen :)

Lauttamatkan jälkeen oli luvassa vielä viimeinen rutistus ennen Narvikia.
Lopultakin olimme perillä kauniissa Narvikissa! Majoituimme Narvik Budget roomissa. Huone maksoi 86 euroa, sisältäen mahtavan monipuolisen aamiaisen sekä ilmaiset kahvit. Narvikissa kiertelimme keskustaa ja kauppoja, kävimme syömässä ja iltalenkillä vielä satamassa. Ihan mahtava kaupunki, aivan mielettömän ihana ilta. Tänne todellakin kannatti tulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti