torstai 2. kesäkuuta 2016

Mo i rana - Norjan napapiiri - Rokland

Toisena matkapäivänämme heräsimme aikaisin ja menimme keittelemään yhteiseen keittiöön aamupuuroja ja kahvia. Aurinko paistoi keittiön maisemaikkunoista ja hetki oli oikein ikimuistoinen. Aamupalan jälkeen siivosimme kämppämme nopeasti ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Norjaa ja siellä Mo i ranaa. Hemavan-Mo i rana väli oli kaunis. Tämä väli on tosiaan n. 100 km pitkä, ja siihen meni meillä noin puolitoista tuntia.
Mo i rana oli sympaattisen oloinen merenranta kaupunki. Kauppoja riitti, mutta myös vanhanajan tunnelmaa. Olimme liikkeellä sunnuntaina, joten lähes kaikki kaupat ja ravintolat olivat kiinni. Se ei kuitenkaan haitannut, säästyisipä rahaa shoppailun sijaan elämyksiin. Kiertelimme kuitenkin jonkin aikaa Mo i ranassa, kävimme katsomassa vanhaa kaupungin osaa sekä Havmannenia.
Mo i ranassa kiertelyn jälkeen lähdimme kohti Svartiseniä. Tällä pätkällä taisimme Norjan puolella lähellä Mo i ranaa törmätä myös matkamme ainoaan tiemaksuun. Kamera otti kuvan tiellä ajavista, ja kyltissä luki henkilöauton maksuksi 17 kruunua. Emme aikoneet mennä ihan Svartisenille asti, vaan halusimme vaan käydä katsomassa hieman Saltfjellet-Svartisenin kansallispuistoa sekä retkeilemässä jossain lähettyvillä. 

Ajomatka oli kyllä hieno! Metsiä, koskia, vuoria ja upea auringonpaiste. Kyllä kelpasi ajella. Autotie, joka vei kohti kansallispuistoa oli aika huono. Kapea, mutkainen ja osittain siinä oli pahoja pomppuja ja koloja. Mutta maisemat olivat kohdallaan, joten kiirettä ei tarvinnutkaan pitää. Pääsimme lopulta aika lähelle Svartiseniä. Autotie varsinaiselle parkkipaikalle oli poikki (tie oli liejussa ja sulavassa lumessa), joten päädyimme kävelemään parkkipaikalle ja järven rannalle. Tuolta järveltä on siis käsittääkseni 10km kävelymatka Svartisenille ja kesäisin siellä on pieni paatti, joka kuljettaa retkeilijöitä järven yli ja 3 kilometrin päähän Svartisenistä.
Ja olihan se hieno retki. Järvi oli kerrassaan upea, ja mikäs siellä Norjan upeissa kansallispuiston maisemissa kävellessä mielettömässä auringon paisteessa. Rantaan päästyämme fiilis oli huipussaan ja päätimme alkaa kokkailemaan trangialla ruokaa umpihangen keskellä sijaitsevan pöydän luona. Siinä retkiruokaa syödessä voin sanoa, että tunsin todella olevani elossa. Aurinkolaseja tosin kaipasin. Aurinko heijasti aika pahasti lumihangesta ja välillä tunsin kyllä sokeutuvani 

Kun olimme viettäneet pari-kolme tuntia luonnossa reippaillen, oli aika taas jatkaa matkaa. Päämääränämme oli siis leirintäalue Roklandissa, Nordnes Camp & Bygdesenter. Olimme tehneet edellisiltana sinne varauksen, kun etsimme edullista majoitusta, ja tuolta saimme mökin tosiaan noin 50 eurolla / yö. Matkaa Mo i ranasta Roklandiin on noin 140km ja siihen varasimme noin 2 tuntia. Tie oli hyvin vaihteleva. Välillä mentiin korkealle ja tultiin kovaa mutkittelevaa tietä alas sydän kurkussa. Välillä tie meni alangoilla helposti edeten, matalien tuntureiden suojassa. Pakko kuitenkin myöntää, että tämä reissu kasvatti meitä paljon liikenteenkin kannalta. Lopulta ei hirvittänyt enää niin paljon nousta kiemurtelevaa tietä aina vaan korkeammalle ja vastaantulevat kaahailevat norjalaiset eivät aiheuttaneet lopulta enää sydämentykytyksiä. Kyllä sille tielle aina kaksi mahtui ja pienellä vaihteella alaspäin tuleminen antoi luottoa sille, että ei se auto itsestään lähde heittelehimään.
Parasta tällä tiepätkällä oli ehdottomasti Arctic circle, napapiiri. Siis aivan mahtava paikka! Tie nousi yllättän hengästyttävän korkealle. Metsät vaihtuivat yhtäkkiä lumisiksi tuntureiden huipuiksi, joiden rinnalla saimme ajaa. Keskellä yllättäen koittanutta talven ihmemaata oli kaunis outo rakennus, joka oli vieläpä auki. Rakastuimme tähän paikkaan aivan heti, ja se nousi yhdeksi suosikkipaikoistamme koskaan. Fiilistelimme napapiiri-keskuksen parkkipaikalla ympäröiviä maisemia vaikka kuinka kauan suu auki. Enpä ollut tätä osannut odottaa, että voisi joku paikka näin mykistää. Ruotsissa ja Suomessa olemme napapiirin useampaankin otteeseen ylittäneet, eikä se aiemmin ole sen kummemmin sykähdyttänyt. Mutta tämä paikka kokonaisuudessaan kyllä lumosi. Huomaatteko muuten kuvista, miten paljon lunta oli vielä toukokuussakin!
Rakennuksessa sijaitsi tosiaan Souvenir-kauppa, ravintola ja vessat ja varmaan sesonkiaikana jotain muutakin, ainakin siellä oli yläkerta, joka oli nyt suljettuna. Otimme ravintolasta maailman herkullisimat vohvelit ja nautimme kertakaikkisen upeasta fiiliksestä. Itselläni on vegaaniuden kanssa ollut reissuissa usein hieman rennompi ote. Lihaa en toki syö reissuissakaan, mutta joskus tällaisissa ainutlaatuissa paikoissa, kuten vaikkapa tämä tai Nordkapp, annan hieman periksi maidon ja kananmunan suhteen, ja saatan vaikkapa tilata vohvelin kermavaahdolla (ellei vegaanivaihtoehtoa ole tarjolla).

Tätä paikkaa en voi muuta kuin suositella. Alueella näytti menevän myös jonkin verran retkeilyreittejä. Ai että, nekin ovat varmasti aivan järjettömän upeita. Tänne on palattava vielä joku päivä!
Lopulta jatkoimme matkaa ja saavuimme perille leirintäalueelle. Paikka yllätti positiivisesti. Vaikka varauksemme ei syystä tai toisesta ollutkaan tullut perille, saimme samanlaisen mökin, kuin olisimme varanneet. Respa oli iso ravintoloineen ja siellä oli paljon alueesta ja ylipäänsä Norjasta kertovia ilmaisesitteitä, joita sitten rohmusimmekin kunnolla kotiin viemisiksi. Myös matkamuistoja oli myynnissä. Mökki oli kaikin puolin mukava, ja huoltorakennus tilava ja erittäin siisti. Ainoa miinus tulee erittäin viileästä mökistä, mutta meillä oli onneksi lämpimät makuupussit, joilla olisi voinut nukkua vaikka ulkona.
Illalla kävimme vielä iltalenkillä leirintäalueen takana sijaitsevalla vaaralla / tunturilla. Kartan alueelle löysimme huoltorakennuksen seinältä. Reitti oli kyllä aivan mahtava. Tappavahan se nousu oli, jalat joutui koetukselle ja parin kymmenen metrin välein piti noustessa ottaa tauko hengittämiselle... Mutta wau, mitkä maisemat ja mikä luonnon rauha.
Illalla nukkumaan mennessä sitä mietti, että tulipahan touhuttua monenlaista. Kyllähän sen päivälle annetut 24 tuntia voi niin eri tavoin kuluttaa. Mielestäni paras tapa käyttää aikaa on tehdä jokaisesta päivästä ikimuistoinen. Niin että voisin joka päivän, viikon, joka kuun jälkeen sanoa, että tulipahan touhuttua. Tulisi kai pyrkiä siihen, ettei tulisi kuukautta tai varsinkaan vuotta, ettei oikein muistaisi, mitä sitä teki ja touhusi. Elämä ei koostu niistä hetkistä, jotka ovat menneet, vaan niistä, jotka jäävät muistiin...

Niin, mutta takaisin asiaan. Illalla meillä oli kova miettiminen, minne jatkaisimme seuraavana päivänä. Lopulta päädyimme valitsemaan kohteeksemme Narvikin, vaikka mutkikas tie sekä paluumatkan kelit pelottivat: olisiko Abiskossa pakkasta ja lumisadeta? Mitenkäs tästä selvittäisiin kesärenkailla? Sekin huoletti, kun jo majoitusvarauksen jälkeen hoksasimme, että välillä tulisi olemaan lauttamatka. Ankara googlettaminen alkoi: voiko lautalla maksaa kortilla? Paljonko lauttamatkat maksavat? Mutta hyvä, että ehdimme jo tehdä hotellivarauksen, niin suunnitelmia ei voinut enää perua... Seuraavasta seikkailusta kumminkin tarkemmin lisää seuraavassa postauksessa! :)

2 kommenttia:

  1. jeps---hyviä kuvia ootte saaneet,, ja tuttua paikkaa, monet kerrat käynyt Mo i Ranassa ja tuolla suunnalla myös,,se vaan ON NÄTTIÄ :)Luojan luomaa iloksemme

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :)

      Tämä seutu oli kyllä tosiaankin todella kaunista! :)

      Poista